Eräs naapurini kertoi äskettäin miehensä välttelevän markettireissuja siitä syystä, että siellä vain naiset keskittyy tuijottamaan, mitä muut ihmiset ostaa. Ja hänellä ei kuulemma ole mitään tarvetta levitellä informaatiota ostoskäyttäytymisestään muille kaupungin asukkaille. En kehdannut tunnustaa naapurilleni, että kauppatuijottaminen on myös minun mielestäni suurta huvia ja mielenkiintoinen harraste. Ehkä toimintaa voisi jopa kutsua sosiologian tai antropologian ruohonjuuritason tutkimukseksi? Vuoden vaihteen jälkeen, kun kaupat olivat ensimmäistä kertaa auki, seurasimme (myös mieheni tekee siis sitä) erästä pariskuntaa, joka kärräsi määrätietoisesti vatsalihaslautaa läpi kaupan kassoille. Uuden vuoden lupaukseen oli selvästikin tartuttu hanakasti ja nopeasti. Keskustelimme vielä kotimatkallakin siitä, että kumman tarpeisiin vatsalihaslauta oli mahdollisesti kohdistettu ja että mitä muuta kärryissä oli? Näkyikö salaattia vai jumbopussi sipsejä, rasvatonta vai sokeritonta jogurttia?

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kuntoileva pariskunta herätti meissä samalla tavalla hilpeyttä ja pohdintaa kuin kondomipaketti aikoinaan nopeasti sujautettuna liukuhihnalle. Seksillä kyllästetyssä nyky-yhteiskunnassa ei kai kondomin ostaminen ole suurikaan piilottelun aihe, mutta kaupasta löytyy kaikenlaista muuta mihin kauppatuijottaja kiinnittää mielellään huomionsa. Merkillisin viimeaikainen kauppatuijotusteni kohde on varmaankin ollut paksu, kiiltävä aikakausilehti, jonka kannessa komeilee kissankokoisin kirjaimin KG. Kaihisilmäisellekään vierustoverille kauppajonossa ei jää epäselväksi, minkä aihealueen lehteä edellinen asiakas on hankkimassa. Ja seuraavaksi katse vaeltaa väkisinkin lehteä ostavan asiakkaan takapuolen rasvaprosentteihin. Tällä alalla syy-seuraus –suhteet ratkotaan nopeasti ja äärimmäisen mustavalkoisesti. KG-lehti on kiloistaan huolehtiville tai siitä unelmoiville ihmisille, kukaan ei erehdy luulemaan, että otsikosta olisi tippunut yksi P, jolloin tarina ostajastaan olisi kai tyystin erilainen (ja mielenkiintoisempi).

Uusia lehtiä tuntuu syntyvän kuin sieniä sateella. Jokaiselle elämänalalle on olemassa lehti. Ja joillekin aloille useampikin (ja jos ei vielä ole, niin hyödynnä tilaisuus ja ala painattaa sellaista!). Sisustuslehtiä pullottaa nykyisin joka ainoassa kaupan lehtitelineen rivistössä ja arvonsa tuntevan perheenäidin pölyttömällä olohuoneen pöydällä. Sisustuksesta on tullut viime vuosina jonkinasteinen kansalaisvelvollisuus tai ainakin Martta-liikettä laajemmalle levinnyt harrastus. Lukuisat sisustuksen teemaa sivuavat tv-ohjelmat saavat suomalaiset hyrisemään innostuksesta. IKEA tyhjennetään useamman kerran vuodessa ja halvoilla ratkaisuilla yritetään päästä lähes samaan tulokseen kuin sisustuslehtien design-artikkeleissa. Ylemmän keskiluokan ihmiset uskaltautuvat painamaan Artekin ovenkahvaa viimeisten virtausten mukaisesti. Ja kaiken tämän tiedonhankinnan ja mediavyörytyksen alle jääneiden ihmisten pakettitaloissa on kaunista. Ja harmonista.

Eikö sen niin pitänyt mennä? Piti ja menikin - kaadettuun metsään. Mitä tarkemmin sisustustrendejä on seurattu ja mitä huolellisemmin niiden visioita toteutettu, sitä hengettömämpiä nuo kodit usein ovat. Jos pellolle rakennettu taloalue on kaikessa puuttomuudessaan ahdistava, niin sitä tilaa ei kompensoida myöskään sisustuksilla. Jostain syystä vain harmonia on mielenkiinnotonta ja suorastaan maltillisen tylsää, toisinaan jopa varsin epäkäytännöllistä. Kuka laittaa pehmeän tuftatun maton suoraan ruokapöydän alle? Varmaankin moni, joka uusii kotiaan tämän talven lehtien ohjeiden mukaisesti. Ja lapsiperheisiin kaupataan valkoisia sohvia sillä verukkeella, että niissä on irrotettavat ja pestävät päälliset? Varsin optimistista sisustamista! Muutamaa ystäväperhettä ja heidän muodinmukaista sisustamistaan seuratessani olen tosin huomannut, että oikeanhenkiset asukkaat mukautuvat sisustuksiinsa: lapset eivät sotke, kuten meidän perheessämme jopa aikuiset, ja kaikki on sopusoinnussa talon neljän seinän sisällä. Siihen asti, kunnes väärä perhe ilmestyy kurinpidottomuuksineen paikalle.

Itse asiassa sisustuksen tunkeutuminen joka tuutista on mielenkiintoinen ilmiö. Miksi juuri nyt? Sisustuslehdissä ja –ohjelmissa on jotain kummallisen koukuttavaa. Epäilen, että riippuvuussuhde syntyykin lehtien epämiellyttävyyttä herättäviin tuntemuksiin. Kristillinen kärsimys saa reippaasti jalansijaa, kun selaa säännöllisesti lehden, jos toisenkin. Päästyään takakannelle on kateellinen joka ainoalle ihmiselle, joka lehdessä esittelee yksiön hintaista nojatuolia tai kertoo asustelevansa kesät Espanjassa, missä on rentoutumista varten minimaalisesti sisustettu 380 neliön ranta-asunto. Katkeruus nostaa jalansijaa ja jalkaa. Askeleet vievät vähintäänkin prismarkettiin valitsemaan uutta lamppua juuri siihen huoneeseen, johon se ei välttämättä sovi. Omatunto ja huono maku on selätetty hetkeksi ja kassajonossa perässä seisovalla on hauskaa.